Aihearkisto: nuket

Rakkaat kirjani

Rakkaat kirjani

Minulta kysyttiin hiljattain, onko kirjailijuus vastannut odotuksiani ja haaveitani. Siinäpä kysymys, miksi alun perin lähdin kirjoittamaan kirjoja. Halusin kertoa poikani Aspergerin syndroomasta, jotta voisin auttaa muita vanhempia samankaltaisessa tilanteessa ja samalla halusin tehdä syndroomaa tunnetuksi ja saada ymmärrystä lasten vanhemmille. Halusin työelämää paremmaksi ja ihmistä ymmärtäväksi. Kirjoitin tarinoita, joissa asioita tapahtui korostetun kummallisesti. Ajattelin monitasoisten tarinoiden saavan ihmisiä ajattelemaan.

Matkalle-kirjaa kirjoitin työ- ja lomamatkoilla. Lentomatkoilla ja -kentillä oli aikaa kirjoitella. Näin tarinat tapahtuvat eri maissa ja ihmissuhteissa tapahtuu odottamattomia tai muita muutoksia. Novelleissa yritä kuvat erilaisia ihmisiä. joilla on oma tapansa toimia. Ajatuksena on saada ihmiset ymmärtämään erilaisia ihmisiä.

Kun olin kirjamessuilla, vieressäni kirjoja myi runouden opettaja. Muistin, miten kirjoituskurssilla, opettaja sanoi, tuollakin sinulla on runo ja tuossa. Tein niitä vahingossa.  Muistin, miten runoillassa minua pyydettiin uudestaan ja uudestaan lukemaan runojani. Muistin, miten ystäväni sanoi, että muistaa lukemani runon edelleen. Päätin tehdä ensimmäisen runokirjani: Runot työelämästä ja muusta elämästä. Tässäkin kirjassa käsittelin ihmistä.

Olen saanut valtavasti palautetta lukijoiltani. Elämää Asperger-lapsen kanssa kirjaa jotkut ovat lukeneet lukemasta päästyään monta kertaa. Äidit samaistuvat kirjaan ja sen poikaan. Sain julkisuutta televisiossa ja aikakauslehdissä. Kun olin kurssilla Manchesterin yliopistossa, annoin opettajille lahjaksi englanninkielisen Asperger-kirjan. Proffat ahmivat sitä käytävillä ja jotkut pelkäsivät jäävänsä ilman kirjaa. Kirjasta tuli yhtäkkiä tosi arvokas ja niistä miltei tapeltiin. Kirjan kiinankielisestä versiosta on tullut paljon positiivista palautetta kiinalaisilta.

Sain kirjoittaa blogeja johtamisesta lehtiin ja mainostaa Tarinoita johtajista -kirjaani. Monet ovat kysyneet, kirjoitanko tosi jutuista. Mutta eivät ne tosijuttuja ole. Sen sijaa tosielämässä olen jälkikäteen kokenut ihan samoja juttuja kuin olen kirjaani kirjoittanut. Se tuntuu kummalliselta.  Moni kertoo tavanneensa kirjan johtajia. Jotkut alkavat kertoa omia työkokemuksiaan tai miehensä kokemuksia siitä miten huonoa johtaminen on töissä ollut.  Johtamisen professori oli riemuissaan joistakin novelleista ja kertoi, että tutkimuksessa tutkitaan saman kaltaisia ihmisiä kuin kirjassa on.

Matkalla-kirjan kannessa seilataan sydänpaatilla. Matkalla ollaan kirjassa koko ajan, mutta tapahtuu novelleissa muutakin ihmisten erilaisuuden vuoksi. Tarinoita oli haastavaa kirjoittaa, jotta niihin sai aidon tunnelman kustakin kohdemaasta. Kirjan tiimoilta on tullut juttua joidenkin lukijoiden kanssa matkailusta. Häät ja häämatkat ovat vaativia ihmissuhdepäätöksiä, eikä aina päästä edes niin pitkällä ja tulee surua ja tunteiden tukahduttamista. Joskus on vaikeaa valita ja helpompi juuttua tuttuun tai pyrkiä väkisin eteenpäin; joskus suurin uhrauksin. Joskus ihmissuhde tuo turvallisuutta, mutta tarinoissa usein päinvastoin vaarallisuutta.  Toisinaan eletään kaksoiselämää tai muuten huijataan toista. Mennyttä muistellaan tai inhotaan nykypäivääkin. Tarinoista ei parane kertoa enempää, ettei paljasta juonta.

Runosuoneni pääsi vauhtiin kirjassani ”Runot työelämästä ja muusta elämästä”. Tästä kirjasta on tullut positiivista palautetta ja olen kuullut ihmisten lukevan ääneen runojani. Miten se tuntuukin itsensä paljastamisesta. Runoissa ei pääse lukuisten sanojen taakse piiloon.

Jos pystyisin palaamaan takaisin siihen hetkeen, kun vasta haaveilin oman kirjan julkaisusta, miten neuvoisin itseäni? En tiedä. Pidän näistä kirjoista ja minulla on omanlainen kirjoitustapa, jota ei voi kopioida.

Mistä haaveilin alun pitäen. Kirjoja ei ole myyty niin paljoa kuin luulin. Palaute on ollut sellaista kuin ajattelinkin.  Kysytään, olenko tekemässä tai suunnittelemassa uutta kirjaa? Kyllä olen, seuraava kirja on ehkä novellikokoelma ja minun tekee mieli kirjoittaa vielä monta kirjaa senkin jälkeen.

Vinkki: kirjoja saa 21.5.2023 asti Ars Longa galleriasta, Annankatu 12, Helsinki

Greenbuttonin pääsiäisblogi

Pääsiäinen kolkuttaa ovella tänäkin vuonna. Lapset kävivät jo virpomassa. Olemme innoissamme pääsiäisestä, jonka paikkaa vaihdetaan joka vuosi. Nimittäin olemme syntyneet huhtikuussa ja muistelemme syntymäpäiviä, jotka toisinaan osuivat synkäksi pitkäperjantaiksi. Tällä kertaa syntymäpäivämme on loistavasti pääsiäissunnuntaina; ylösnousemuspäivänä.

Liittyy pääsiäiseen paljon muutakin, kuten tiput ja kananmunat sekä pajunkissat. Sisunuket ovat innokkaita juhlaihmisiä ja niin ne ovat pääsiäisenäkin. Keltaisilla pääsiäisen Sisuilla on sulkia, kuten kuvassa näkyy. Sisu-nuket istuvat Sisusavesta® tehdyssä kupissa Sisusavesta tehtyjen munien kanssa.

Keltainen on pääsiäisen väri. Huomasimme, että keltaiset helmet oli myyty loppuun ja piti tehdä lisää keltaisia koruja. Käytimme värinä kadmiumin keltaista, mutta emme tietenkään kadmiumia itseään vaan turvallisista aineista tehtyä värikopiota. Mallinukke, jolla on Sisusavi®-mssasta tehty pää, laittoi keltaisen korut päälleen. Rannerengas sopi hänen ohueen kaulaansa.

Ihme tapahtui ja yllätyimme

Meitä on haastateltu lehteen ja sieltä tulee juttu kevyestä Sisusavi®-materiaalista sopivasti pääsiäisen alla. Haastattelun jälkeen laitoimme yhden Sisusavi®-massasta tehdyn kupin Miele-astianpesukoneeseen. Laitoimme normaalin pesutabletin ja valitsimme 65 C ohjelman, joka kesti 55 minuuttia. Jännitimme ja pelkäsimme, sillä kupin kehitys on vasta alussa ja teollinen kupin valmistaminen varmasti tekee kupista parempilaatuisen. Ihme kuitenkin tapahtui ja kuppi kesti tiskikoneen pyörityksen.

Taidenäyttely Helsingissä 5.5. -21.5.

Tällä hetkellä työskentelemme enimmäkseen taidenäyttelyn hyväksi Galleriassa Ars Longa, Annankatu 12. Avajaiset ovat 4.5. klo 17, tervetuloa kaikki!

Taidegalleriassa on esillä paljon ennennäkemättömiä tauluja, joissa uudenlaisia oivalluksia. Olemme ideoineet lampunvarjostimia Gallerian ikkunalle ja kattoon. Kuvassa näkyy siivet, jotka on tehty teepussien lapuista maalaamalle ne eri värisiksi.

Kävimme Kiasmassa ja näimme Mia Parikan Puusta tehdyt puupatsaat. Huomasimme kädettömän tytön, joka oli haljennut keskeltä. Patsaassa näkyi puulle ominainen halkeaminen kuivuessa. Saimme idean kokeilla Sisusavi®-massalla, käyttäytyykö se kuten puu. Teimme pienen nuken. Pyöritimme ensin jalat ja kuivasimme niitä mikroaaltouunissa niin, että ne kovettuivat vähän. Sitten teimme patsaan keskiosan ja kuivasimme sen samoin mikroaaltouunissa. Liimasimme jalat ja keskiosan toisiinsa sekä teimme Sisusavi®-massasta pallon pääksi. Senkin kuivasimme ensin mikroaaltouunissa ja liimasimme sitten kiinni keskiosaan. Kuvasta näkyy lopputulos ilman keskihalkeamaa.

Tilaus Ranskasta

Korujen tilauksia on tullut ja viimeisin tilaus on Ranskasta.  Sinne lähetimme korvakorut ja ne pystyimme onneksi lähettämään kirjeessä. Isokokoisempien tuotteiden lähettäminen postin kautta maksaa paljon suhteessa tuotteiden hintaan. Jonkin verran koruja ja Sisunukkeja on tilattu Ranskan lisäksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Saksaan, Italiaan ja Belgiaan. Eniten tilauksia on tietysti ollut Suomeen.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Selluloosaa voi käyttää ruuassakin. Makoisia hetkiä pääsiäispöydissä!

Saila Sepon taidenäyttely 8.5.2022 asti

Ihminen omaksuu ympäristöään koko ajan.  Kun käy kävelyllä metsässä tai puistossa, näkee luonnon heräävän näin keväällä. Jalkakäytävillä on hiekkaa, mikä natisee kenkien alla ja yskittää. Tuntuma tallentuu muistiin.

Onko aikaa tai tarvetta keskittyä luovuudelle ja miettimiselle. Greenbutton Oy on tekemisen ja ajattelun talo. Miten paljon ajattelun taitoa vaatii uuden luominen.

Saila Sepon väririkkaassa taidenäyttelyssä AVA galleriassa pääsee tutustumaan mikroselluloosan moniin ominaisuuksiin. Mikroselluloosa ei ole mikään helposti omaksuttava aine. On tiedettävä sen kemiasta ja osattava muokata sitä sopivasti, jotta se taipuu erilaisiksi tuotteiksi.

Mielenkiintoista on kehitteillä oleva muovailumassa, jota voi dreijata kuin savea. Aavistuksen asiassa pääsee eteenpäin Saila Sepon näyttelyssä.

Aikuisetkin kaipaavat magiaa. Kauniilla tavalla magian maailmaan pääsee näyttelyn alakerrassa. Ei löydy ennustajan kristallipalloa, mutta löytyy kukkia ja koruja. Ne loistavat ennen näkemättömän kauniisti.

Kun katsot ikkunasta sisään taidenäyttelyyn, näet Sisu-nuket ikkunassa ja värikkäitä porkkanoita ja sieniä.  Astut sisään ja ihastut kortteihin.  Salissa on seinillä värikkäät expressionistiset taulut, joista jotkut ovat 10 vuoden takaa ja toiset tuoreita.   Keskellä on pöytä, joka kertoo mikroselluloosasta ja joka nuokkuu kevyestä keramiikasta.  Patsaat seisovat penkillä ja sisutuskukat yhdessä nurkassa. Alas vievien portaiden vieressä on nukkekoti, joka johdattaa satuhin.

Kuljet portaat alas ja katselet tauluja. Alhaalla on seinillä valokuvatauluja Sisu-maalimasta ja luonnosta. Sieltä löytyy eri väristen helmien kori ja peili. Sisu-nuket löytyvät monessa muodossa ja monelta paikalta. Rannerenkaat ja korvakorut, jotka niin kauniisti sopivat asuun kuin asuun. Syvennyksessä on video. videolinkki

Tervetuloa AVA Galleria taidenäyttely 8.5. asti!

Pohj. rautatiekatu 17 ti-pe 12-17 la-su 12-16

Greenbutton’s microcellulose products represent circular economy

Although nature gives some beauties of its own, our microcellulose products maximise its advantage producing bright colours integrating art, design and jewellery.  Colourful reliefs, small colourful Sisu figures, artificial colourful flowers, jewellery and dishes are all produced from microcellulose, which originate from nature. It is a joy and great pleasure to assimilate into the colourful culture. We are interested even in niche markets where we could offer high tech products.

All plants and trees consist of cellulose. Tree cellulose is mainly utilized as paper products. Cellulose fiber is actually a long fiber and its length is dependent what plant it proceeds from. Microcellulose has a very short fiber compared to normal cellulose fiber. They both contain the same cellulose molecules and nanocellulose, too. When the fiber is very short you could not any more produce paper from it. However, you get other properties, for example bringing up exceptionally bright colours, retarding fire and being processable to durable products.  Nanocellulose resembles more microcellulose than normal cellulose.

Greenbutton’s microcellulose product palette is diverse and some products are multi-purpose. For example, Greenbutton microcellulose flowers can be used for many purposes. Children can include them in their play or a friend can bring then to her friend in hospital or they can be part of a larger home decoration.  Sometimes people require tailored jewellery. Often ladies require that their Sisucellu necklace has the same colour as her dress and the longitude of the necklace is also important.  We produce jewellery products flawless according to our customer’s demand.

Sisucellu Jewellery with bright colours ameliorate a person’s possibilities to be noticed. Jewellery made of microcellulose is completely reusable. If the person finds her microcellulose earrings obsolete, she could violently crash the earrings into small amount of water. First, she peels off the lacquer on top of the earrings. Then she can add colour in the sludge and when the water has evaporated enough, she can produce new ear rings for her. Nothing is lost as waste.

Your bright coloured microcellulose necklaces could give you invaluable safety in fire. Especially if you are covered with necklaces, they act as a fire retardant.

Microcellulose does not harm nature, because it originates from nature. You could cultivate plants on it such as there were soil. The production process of the Greenbutton’s products does not side produce any waste or pollution. Microcellulose dishes are produced at room temperature or maximum at 100 Celsius degrees. One principle and target in the circular economy is to produce products without waste and which could be circulated easily. Products made of cellulose fulfil these requirements.

Joulumessuilla tavataan

Greenbuttonin tuotteita voi ostaa myyntipöydältä Wanhassa Satamassa Katajanokalla 5. -9. 12. tämän viikon keskiviikosta sunnuntaihin. Myyntipöytä sijaitsee F-salissa. Wanha Satama on idyllinen paikka ja on jo siksikin ilo saada sieltä myyntipaikka.

Maa ei ole vielä valkoinen eikä taida ehtiä lumipeite jouluksikaan. Greenbutton-kynttiläalustat tuovat väriä ja valoa, kun kynttilän sytyttää.

Näin unta, jossa maan alta löytyi vanha kulunut pieni kangaspussi. Se oli suljettu nyörien avulla, mutta ne olivat hapertuneet rikki. Pussin väri oli sinertävä. Mietin, että oliko pussi ehkä satoja vuosia vanha. Olisiko sen sisällä rahaa tai jokin muu aarre. Vein pussin jonnekin, missä se varovasti avattiin. Pussin sisällä oli pieni ruskea sieni. Ihmettelin, miksi aikaisemmin eläneet ihmiset olivat laittaneet sienen talteen. Kiinnosti tosi paljon, kuinka vanha sieni oikeastaan oli. Sitä en kuitenkaan saanut unessa selville, sillä heräsin. Ehdin kuitenkin unissani pohtia, mikä ihmeen salaisuus sienessä oli, kun se oli tarvinnut piilottaa maan alle. Unessa päädyin siihen, että sienessä on vahva rakenne. Mietin herättyäni lisää, mikä ihmeen salaisuus voisi olla sienessä. Mietin, liittyykö sieni mitenkään Greenbuttoniin. Lopulta keksin tehdä mikroselluloosasta sieniä ja niin syntyivät Sisu-sienet.

Greenbutton lanseeraa messuilla myös sisustuskukat uutena tuotteena. Sisustuskukat ovat näyttäviä ja niitä voi itse sommitella erilaisiin paikkoihin omassa kodissaan.

joulupöydässä leikkeleet voi sijoittaa Greenbutton-kylmälevyn päälle. Kun levyä säilyttää jääkaapissa tai pakastimessa, se kylmenee ja pysyy kylmänä ja leikkeleet päällä myös. Tämä perustuu mikroselluloosan hyvään lämmöneristämiseen. Kuumat kattilat voi laskea Greenbutton-pannunalisen päälle.

Greenbutton on kehittänyt käytännölliset, mutta samalla kauniit Sisucellu-koukkuhelmet. Helmissä on kiinnityskoukku mukana ja siihen voi kiinnittää vaikkapa avaimensa.

Nähdään Wanhassa Satamassa ja minä kerron lisää Greenbuttonin tuotteista!

terveisin, Saila

Sisu-nukke tulppaanissa

Greenbuttonin kevät

Greenbutton Oy  valmistautuu kevääseen ja tuo markkinoille uusia tuotteita. Tuotteiden markkinat kasvavat sekä määrällisesti että alueellisesti. Erityisesti postikorttien myynti on kasvanut jyrkästi ylöspäin. Kauimmaiset asiakkaat ovat löytyneet Yhdysvalloista ja Kanadasta Etsy-palvelun kautta. Kivijalkamyymälän tai esittelytilan tarve pitäisi jossain vaiheessa toteuttaa. Kesällä asia hoituu myynnillä Helsingin kauppatorilla.

Saila Sepon taidenäyttely Ava Galleriassa 19.4.-7.5. Kutsu

Galleriassa myydään muutakin kuin värikkäitä reliefitauluja. Sieltä löytyy Sisu-nukkeja, helmiä, rannerenkaita, korvakoruja, kulhoja kolmessa koossa ja muutakin. Postikortteissa näkyy kuvia sisuista ja taiteesta.

Sisu muovailumassa

Greenbutton lanseeraa ylpeänä tässä kuussa aivan uuden Sisu muotoilumassan Kädentaito-messuilla Helsingin messukeskuksessa 21.-23.4. osastolla 7bb139.  Massa on tehty mikroselluloosasta kuten Greenbuttonin muutkin tuotteet. Massa tuntuu käsissä miellyttävältä ja sitä saa kymmenessä eri värissä. Eri värisiä massoja voi laittaa samaan työhönsä ja värit pysyvät puhtaina omilla alueillaan. Työ kuivuu huoneen lämpötilassa, mutta jos on kiire voi sen kuivattaa maksimissaan 150 °C:ssa niin se kuivuu nopeammin. Pienemmät työt kuivuvat nopeammin ja suuret työt hitaammin kuten on luonnollistakin. Kun massan haluaa käyttää uudelleen, sen voi murskata pieneen määrään vettä. On oltava tarkkana, ettei laita liikaa vettä. Jos vettä on ylen määrin, massa saattaa sanamukaisesti hukkua siihen. Jos kaikki massat menevät sekaisin eikä eri värisiä osioita pysty erottamaan erilleen, voi massan pestä valkeaksi ja värjätä se uudelleen jollain sopivalla värillä. Saila Seppo vetää kädentaito-messuilla työpajan joka päivä väreistä ja muovailusta.IMG_3927

Sisu palikat ja Sisu klipit

Kädentaitomessuilla esitellään myös Sisu palikat kuten Sisu klipitkin, jotka on tehty Sisu muovailumassasta. Pyöreitä Sisu palikoita löytyy monen kokoisia ja niistä voi rakentaa torneja tai niiden avulla voi opetella kertotaulua tai niillä voi tehdä mitä vain haluaa. Niitä voi käyttää yhdessä sisu muovailumassan kanssa tai Sisu palikan voi murskata pieneen vesimäärään ja käyttää sitten muovailumassana.

Sisu klippejä on valmistettu yhtä kokoa kuitenkin pienin vaihteluin. Klipit ovat pieniä pyöreitä palikoita, joita löytyy monissa eri väreissä. Klipeistä voi helposti koota isompia rakennelmia. Kun klipin kastaa kosteaan sieneen ja painaa sen yhteen toiseen klippiin, ne liimautuvat toisiinsa. On hyvä painaa klippejä toisiaan vasten jonkin aikaa, jotta ne kiinnittyvät toisiinsa. Pieniä klippejä voi liittää toisiinsa monin tavoin ja rakentaa vaikka mitä.

IMG_4094

Greenbuttonin tuotepaletissa lapsia kiinnostavia tuotteita ovat ainakin Sisu nuket ja Sisu muovailumassa ja Sisu palikat sekä Sisu klipit.

 

#juhlakukat #koristele kotisi # osta helposti verkosta #tekokukat # kotiin ja toimistoon #nopea toimitus #tutustu ja osta omasi #tarvitaan keittiössä ja olohuoneessa #ihanat kulhot