Aihearkisto: kukat

Saila Sepon taidenäyttely 8.5.2022 asti

Ihminen omaksuu ympäristöään koko ajan.  Kun käy kävelyllä metsässä tai puistossa, näkee luonnon heräävän näin keväällä. Jalkakäytävillä on hiekkaa, mikä natisee kenkien alla ja yskittää. Tuntuma tallentuu muistiin.

Onko aikaa tai tarvetta keskittyä luovuudelle ja miettimiselle. Greenbutton Oy on tekemisen ja ajattelun talo. Miten paljon ajattelun taitoa vaatii uuden luominen.

Saila Sepon väririkkaassa taidenäyttelyssä AVA galleriassa pääsee tutustumaan mikroselluloosan moniin ominaisuuksiin. Mikroselluloosa ei ole mikään helposti omaksuttava aine. On tiedettävä sen kemiasta ja osattava muokata sitä sopivasti, jotta se taipuu erilaisiksi tuotteiksi.

Mielenkiintoista on kehitteillä oleva muovailumassa, jota voi dreijata kuin savea. Aavistuksen asiassa pääsee eteenpäin Saila Sepon näyttelyssä.

Aikuisetkin kaipaavat magiaa. Kauniilla tavalla magian maailmaan pääsee näyttelyn alakerrassa. Ei löydy ennustajan kristallipalloa, mutta löytyy kukkia ja koruja. Ne loistavat ennen näkemättömän kauniisti.

Kun katsot ikkunasta sisään taidenäyttelyyn, näet Sisu-nuket ikkunassa ja värikkäitä porkkanoita ja sieniä.  Astut sisään ja ihastut kortteihin.  Salissa on seinillä värikkäät expressionistiset taulut, joista jotkut ovat 10 vuoden takaa ja toiset tuoreita.   Keskellä on pöytä, joka kertoo mikroselluloosasta ja joka nuokkuu kevyestä keramiikasta.  Patsaat seisovat penkillä ja sisutuskukat yhdessä nurkassa. Alas vievien portaiden vieressä on nukkekoti, joka johdattaa satuhin.

Kuljet portaat alas ja katselet tauluja. Alhaalla on seinillä valokuvatauluja Sisu-maalimasta ja luonnosta. Sieltä löytyy eri väristen helmien kori ja peili. Sisu-nuket löytyvät monessa muodossa ja monelta paikalta. Rannerenkaat ja korvakorut, jotka niin kauniisti sopivat asuun kuin asuun. Syvennyksessä on video. videolinkki

Tervetuloa AVA Galleria taidenäyttely 8.5. asti!

Pohj. rautatiekatu 17 ti-pe 12-17 la-su 12-16

Greenbutton’s microcellulose products represent circular economy

Although nature gives some beauties of its own, our microcellulose products maximise its advantage producing bright colours integrating art, design and jewellery.  Colourful reliefs, small colourful Sisu figures, artificial colourful flowers, jewellery and dishes are all produced from microcellulose, which originate from nature. It is a joy and great pleasure to assimilate into the colourful culture. We are interested even in niche markets where we could offer high tech products.

All plants and trees consist of cellulose. Tree cellulose is mainly utilized as paper products. Cellulose fiber is actually a long fiber and its length is dependent what plant it proceeds from. Microcellulose has a very short fiber compared to normal cellulose fiber. They both contain the same cellulose molecules and nanocellulose, too. When the fiber is very short you could not any more produce paper from it. However, you get other properties, for example bringing up exceptionally bright colours, retarding fire and being processable to durable products.  Nanocellulose resembles more microcellulose than normal cellulose.

Greenbutton’s microcellulose product palette is diverse and some products are multi-purpose. For example, Greenbutton microcellulose flowers can be used for many purposes. Children can include them in their play or a friend can bring then to her friend in hospital or they can be part of a larger home decoration.  Sometimes people require tailored jewellery. Often ladies require that their Sisucellu necklace has the same colour as her dress and the longitude of the necklace is also important.  We produce jewellery products flawless according to our customer’s demand.

Sisucellu Jewellery with bright colours ameliorate a person’s possibilities to be noticed. Jewellery made of microcellulose is completely reusable. If the person finds her microcellulose earrings obsolete, she could violently crash the earrings into small amount of water. First, she peels off the lacquer on top of the earrings. Then she can add colour in the sludge and when the water has evaporated enough, she can produce new ear rings for her. Nothing is lost as waste.

Your bright coloured microcellulose necklaces could give you invaluable safety in fire. Especially if you are covered with necklaces, they act as a fire retardant.

Microcellulose does not harm nature, because it originates from nature. You could cultivate plants on it such as there were soil. The production process of the Greenbutton’s products does not side produce any waste or pollution. Microcellulose dishes are produced at room temperature or maximum at 100 Celsius degrees. One principle and target in the circular economy is to produce products without waste and which could be circulated easily. Products made of cellulose fulfil these requirements.

Joulumessuilla tavataan

Greenbuttonin tuotteita voi ostaa myyntipöydältä Wanhassa Satamassa Katajanokalla 5. -9. 12. tämän viikon keskiviikosta sunnuntaihin. Myyntipöytä sijaitsee F-salissa. Wanha Satama on idyllinen paikka ja on jo siksikin ilo saada sieltä myyntipaikka.

Maa ei ole vielä valkoinen eikä taida ehtiä lumipeite jouluksikaan. Greenbutton-kynttiläalustat tuovat väriä ja valoa, kun kynttilän sytyttää.

Näin unta, jossa maan alta löytyi vanha kulunut pieni kangaspussi. Se oli suljettu nyörien avulla, mutta ne olivat hapertuneet rikki. Pussin väri oli sinertävä. Mietin, että oliko pussi ehkä satoja vuosia vanha. Olisiko sen sisällä rahaa tai jokin muu aarre. Vein pussin jonnekin, missä se varovasti avattiin. Pussin sisällä oli pieni ruskea sieni. Ihmettelin, miksi aikaisemmin eläneet ihmiset olivat laittaneet sienen talteen. Kiinnosti tosi paljon, kuinka vanha sieni oikeastaan oli. Sitä en kuitenkaan saanut unessa selville, sillä heräsin. Ehdin kuitenkin unissani pohtia, mikä ihmeen salaisuus sienessä oli, kun se oli tarvinnut piilottaa maan alle. Unessa päädyin siihen, että sienessä on vahva rakenne. Mietin herättyäni lisää, mikä ihmeen salaisuus voisi olla sienessä. Mietin, liittyykö sieni mitenkään Greenbuttoniin. Lopulta keksin tehdä mikroselluloosasta sieniä ja niin syntyivät Sisu-sienet.

Greenbutton lanseeraa messuilla myös sisustuskukat uutena tuotteena. Sisustuskukat ovat näyttäviä ja niitä voi itse sommitella erilaisiin paikkoihin omassa kodissaan.

joulupöydässä leikkeleet voi sijoittaa Greenbutton-kylmälevyn päälle. Kun levyä säilyttää jääkaapissa tai pakastimessa, se kylmenee ja pysyy kylmänä ja leikkeleet päällä myös. Tämä perustuu mikroselluloosan hyvään lämmöneristämiseen. Kuumat kattilat voi laskea Greenbutton-pannunalisen päälle.

Greenbutton on kehittänyt käytännölliset, mutta samalla kauniit Sisucellu-koukkuhelmet. Helmissä on kiinnityskoukku mukana ja siihen voi kiinnittää vaikkapa avaimensa.

Nähdään Wanhassa Satamassa ja minä kerron lisää Greenbuttonin tuotteista!

terveisin, Saila

Kirjoittanut Saila Seppo

KallioLuonto on merkinnyt minulle paljon jo lapsena. Vartuin kukkien ja puiden ympäröimänä vanhempieni kauppapuutarhassa. Kuljin jo yksivuotiaana kasvihuoneella ja näin, miten vanhempani hoitivat kukkia. Kolmivuotiaana vastailin puhelimeen ja kerroin asiakkaille asioita. Opin silloin, että kukkia ja mansikoita myytiin ostaville asiakkaille. Meillä oli isot mansikkamaat, kun olin aivan pieni. Kurjaa oli kun mansikoita ei saanut syödä, jos ne oli varattu jollekin asiakkaalle. Oli opittava myytävien kukkien ja kedolla kasvavien kukkien ero. Minä sain leikkiä rauhassa kedon kukilla ja metsän puilla. Sain poimia mielin määrin kauniita kukkakimppuja luonnon kukista.

Ison siirtolohkareen päällä leikimme kotileikkejä. Kivi räjäytettiin tien rakentamisen vuoksi, kun kävin viimeisiä vuosiani koulua. Metsässä oli lisää kiviä ja kuljimme metsässä muutenkin kodin jatkeena. Keväisin seurasimme puroja ja veden virtausta. Kesällä poimimme marjoja metsässä. Syksyllä kävimme vanhempien kanssa etsimässä sieniä metsästä. Oli oltava tarkkana myrkyllisten sienien vuoksi. Joitakin metsän kasveja söimme, kuten käenkaalin lehtiä (Oxalis acetosella).

Meillä viljeltiin neilikkaa, krysanteemia ja ruusuja kasvihuoneessa. Kasvihuoneessa neilikat, ruusut, krysanteemit kasvoivat kasvihuoneen lattialla eli reunoilla multalattialla. Jos maassa ei kasvanut mitään, tilalla oli pöytä. Sen päällä oli esimerkiksi ruukkukasveja.  Syksyllä kasvihuoneessa kasvaneet krysanteemit piti huolellisesti peittää joka ilta seitsemän aikaan mustilla muoveilla, jotka aamulla vedettiin pois kahdeksan aikaan. Krysanteemit tarvitsivat pitkän yön, jotta kukkivat kauniisti. Krysanteemeja oli monen värisiä ja eri lajikkeita. Yksi hyvin kaunis valkea laatu oli sellainen, että kun sen pallomaista kukkaa hiukankin tönäisi, se nuukahti. Oli siis oltava hyvin tarkka, kun käsitteli kukkaa ja oli varoitettava myös asiakasta. Kasvihuoneen katossa kiersi viiniköynnös ja viinirypäleitä saimme syödä kesäisin. Olin ylpeä omista viinirypäleistämme ja tarjosin niitä koulussa muille. Kasvihuoneen katosta roikkui puukehikko, jossa kauniit orkideat kasvoivat.

Jouluksi kasvoi sipuleista erivärisiä tulppaaneja, papukaija- tai kerrottuja tulppaaneja, sinisiä, valkoisia tai vaaleanpunaisia voimakastuoksuisia hyasintteja, sinisiä, keltaisia tai valkoisia krookuksia, punaisia ja valkoisia joulutähtiä ja hehkeitä valkoisia tai punaisia atsaleoita. Joulutähtiä piti peitellä ja siirrellä.  Muistan, kun kerran olohuoneemme oli täynnä joulutähtiä. Luulisin jostain lämpötilasyystä. Pääsiäiseksi kasvoi sipuleista erilaisia narsisseja, jotka olivat enimmäkseen keltaisia. Minä olen syntynyt keväällä, pääsiäisen aikoihin, joten keltaiset narsissit liittyvät syntymäpäiviini. Runoilija William Wordsworth on kirjoittanut narsisseista kuuluisan runon, josta Aila Meriluodon suomennos on:

”Kuin pilvi yksin vaelsin,
tuo joka liukuu yli maan,
kun äkkiä näin narsissin,
näin koko ryhmän kullassaan”

Kesällä kukkia kasvoi myös ulkona ja opin tuntemaan perennat, jotka nousivat maan alta joka kevät. Tällaisia ovat esimerkiksi usean väriset leimukukat (Phlox paniculata) ja valkoinen harsokukka (gypsophila paniculata). Toiset kasvit kylvettiin siemenistä peltoon, kuten keltaoranssit kehäkukat ja siniset sekä muun väriset ruiskaunokit. Sellaiset kasvit kylvettiin lasin alle, jotka olivat kylmälle erityisen herkkiä. Keväisin saattoi olla kylmiä öitä ja siksi viljelylavat olivat tärkeitä. Kyse oli oikeastaan eräänlaisesta matalasta pienoiskasvihuoneesta. Puisen kehikon päälle laitettiin lasit, ja saatiin näin kevätaikaan luotua suotuisammat kasvuolosuhteet taimille. Monet kasvit kylvettiin siemeninä laatikkoihin, aluksi puulaatikkoihin, sitten myöhempinä vuosina muovilaatikkoihin ja lopuksi Styrox-laatikkoihin. Tutustuin näihin kaikkiin laatikkoihin vanhempieni kauppapuutarhassa. Laatikoita piti siirrellä paikasta toiseen esimerkiksi paikan lämmön mukaan tai jostain muusta syystä. Kun siemenistä oli noussut taimia, jotka olivat toisissaan kiinni, ne koulittiin. Orvokin taimet istutettiin pienin välein multalaatikkoon. Lopulta orvokit istutettiin maahan tai ne oli myyty sitä ennen. Kukkamaita kiusasivat rikkaruohot, jotka oli kitkettävä pois. Erityisesti helteillä kukkia oli kasteltava alinomaa pitkien vesiletkujen avulla.

Kesällä ruukuissa kasvatettiin petunioita. Niitä oli tumman sinisiä, syvän punaisia, vaaleanpunaisia ja valkoisia. Muita myytäviä kesäkasveja olivat voimakastuoksuiset ruskeanoranssit samettiruusut, upeat korkeat eriväriset gladiolukset, syvänsiniset iirikset, monen väriset kauniit asterit, punaiset ja valkoiset annansilmät, monenlaiset ja –väriset begoniat, vaalean oranssit hennot krassit, tukevat eriväriset daaliat, siniset sinitähtöset, punaiset ja valkoiset ikkunalla viihtyvät viileässä talvenkin yli pääsevät pelargoniat, monen väriset salaperäiset leijonankidat (Antirrhinum mapis), punaiset vedenpisarat, kirkkaan punaiset salviat (Salvia splendens), siniset tai valkoiset lobeliat (Lobelia erinus), valkeat kauniit kallat ( calla), komeat liljat, punaiset pionit (Paeonia), päivänkakkaramaiset marketat. Punakukkaisia syklaameja, joilla oli korvamuotoiset lehdet myytiin loppukesällä.

Kesällä leikkokukkia olivat erimerkkiset ruusut eri väreissä. Queen Elisabet oli kaunis, upea vaalean punainen ruusu, Mersu oli lohenpunainen ja kestävä ruusulajike ja Peace oli kaunis hillitty keltainen ruusu. Kun ruusuja jalostettiin kestämään pidempään maljakossa, saattoi niiden kaunis tuoksu laimentua. Ruusuja oli keltaisia, eri punaisen sävyjä ja valkoisia. Oli pitkävartisia ylväitä ruusuja kuten Queen Elisabet ja tertturuusuja, kuten kirkkaan punainen Nina Weibull ruusu. Äitienpäivänä myytiin ruukkuruusua ns. äitienpäiväruusua. Saattoi olla ruusuköynnöksiä tai pihaan istutettavia ruusunjuuria.  Rakastin ruusuja ja osasin herättää henkiin nuukahtaneen ruusun, vuolin vartta ja makuutin ruusua kylmässä vedessä kunnes se virkosi.  Tuskaakin ruusut tuottivat, kun piti perata rikkaruohoja ruusupedistä kuumassa kasvihuoneessa. Helposti käsiin tuli naarmuja ja liian kuumassa oli raskasta työskennellä.

Muistan, ettei meillä ei ollut yhtä paljon erilaisia begonioita ruukuissa kuin kilpailijalla torilla. Punaisella, keltaisella tai valkoisella värillä kukkivat begoniat olivat jänniä kukkia, sillä niiden oksat ja varret menivät helpolla vahingossa poikki.

Neilikat (Dianthus caryophyllus) olivat leikkokukkia kasvihuoneelta. Neilikoiden kasvatus vaati työtä, sillä heikommat haarat piti napsasta pois. Valkoista neilikkaa värjättiin eri väreillä. Neilikka on vierailukukka, se on korrekti eri tilanteisiin. Hienompiin tilaisuuksiin, jopa häihin, sopi valkoinen ihanasti tuoksuva kielo.  Hajuherneet kasvoivat korkeaa verkkoa vasten ja ne kiipesivät korkeuksiin. Hajuherneissä oli suloisen kaunis tuoksu ja niiden värit olivat terälehden ohuita. Orvokeista sai kauniita kukkakimppuja. Erityisesti ihastuin monivuotiseen sinikukkaiseen sarviorvokkiin (viola cornuta), jota kasvoi iso maa-alue. Harsokukan kanssa sai syntymään sinivalkoisia asetelmia, joita ilolla kokosin. Keltaiset tai valkoiset tuoksuvat freesiat olivat kauniita, kuten sininen Iiris ja eriväriset Gladiolukset. Auringonkukat olivat komeita ja painava kukinto tarvitsi tukevan varren. Tein kukista kimppuja myytäväksi torilla yhdessä äidin kanssa. Kymmenen vuotiaana olin ensimmäistä kertaa yksin myymässä torilla kukkia. Aluksi kauppa ei käynyt ja mietin miksi. Ostin toiselta myyjältä harsokukkaa ja tein kukkaniput uusiksi harsokukan kanssa. Kauppa kävi sen jälkeen hyvin vilkkaasti. Kun asiakkaat ostivat useita kukkia ja niistä tehtyjä kimppuja, oli loppuhinta tulosta  kerto- ja yhteenlaskusta päässälaskuna. Osasin laskea ja nautin työstäni. Kahdeksantoistavuotiaana vuokrasin kesäksi kukkakioskin, jossa myin kukkia. Hinnoittelin kukat selvittämällä ensin torihinnat ja kerroin ne kahdella kioskini hinnoiksi. Kun asiakkaat valittivat hinnoista laskin niitä ja kun he olivat hyvin tyytyväisiä nostin hintoja.

Pihalta ja kedolta löytyi lisää kukkia horsmia, putkilokasveja, jotka kasvoivat ilman hoitoa tai istutusta, aivan itsekseen. Keväällä metsästä löytyi valkoisia valkovuokkoja. Purolta löytyi keltaisia rentukoita ja korkeita, ruskeita patukkamaisia osmankäämiä. Lammessa oli kauniita lumpeita. Peltojen reunoilta löytyi heinäkasveja, sinisiä kissan- ja harakankelloja, päivänkakkaroita, vaalean sinisiä lemmikkejä, myrkyllisiä keltaisia leinikeitä ja keltaisia sitkeitä voikukkia. Voikukista sai käteen inhottavaa mönjää. Kuolleen kukinnon paikalle syntyi siemenet ja niiden laskuvarjo. Olisi ollut kiva puhallella siemeniä lentoon, mutta aikuiset eivät halunneet minun  levittävän voikukan siemeniä. Joskus tein voikukan lehdistä salaattia syötäväksi. Päivänkakkaroista, kissankelloista ja muista kedon kukista tein kukkakimppuja.

Meillä oli myynnissä myös pensaita, kuten valkeat morsiusangervot, keltaiset hanhikit, siniset tai valkeakukkaiset syreenit, palaneen punaisten pienten lehtien happomarjat, valkean marjakukinnon lumimarjat ja korkeat tuijat. Alppiruusuja (Rhododendron) oli erivärisiä ja alppiruusu vaati samankaltaisia olosuhteita kuin atsaleakin vaati sisätiloissa. Maan happamuudella oli suuri vaikutus alppiruusun kasvuun. Samoin kasvi vaati jatkuvaa kosteutta. Veden varrella viihtyviä pajuja, puna-, valkea- ia ja mustamarjaisia viinimarjapensaita, vaaleanpunamarjaisia vadelmapuita ja vihreämarjaisia karviaispensaita oli myös myynnissä. Luumupuut ja omenapuut, joita oli kasvoi pihassa, tuottivat hyvän sadon. Molempia puita kasvoi myös myyntiin.

Meillä oli myös muita puita myynnissä, esimerkiksi marjakuusia, vantteria tammia, kaunislehtisiä vaahteroita, tiheitä katajia ja korkeita tuijia. Syksyllä keräilin maahan tippuneita lehtiä ja kuivatin ne kirjan lehtien välissä. Minulla on vieläkin niitä lapsena kerättyjä puiden lehtiä tallella laatikossa.

 Äiti ja isä tekivät hautajaisiin seppeleitä kuusen havuista ja kukista ja isä tekstasi nauhoihin asiakkaan haluaman tekstin. Toisinaan sureville tehtiin hautajaisiin kukkavihko.  Syksyllä kasvoivat kanervat ja äiti teki jäkäläseppeleitä.  Niitä vietiin haudoille. Jäkälää haimme metsästä. Krysanteemia myytiin maljakoihin syksyllä. Sillä oli kauniit lähes tuoksumattomat kukat ja se oli kaunis arkikukka.

Meillä myytiin myös ruukkukasveja koteihin. Tällaisia olivat esimerkiksi monella värillä kukkivat paavalinkukat, fiikukset, palmut, saniaiset, flamingonkukat ja kiinan ruusut.

Villiviinit kasvoivat tiilitalomme seinää ylöspäin. Keväällä ne saivat vihreät lehdet, jotka syksyllä muuttuivat punertaviksi ja lopulta ne pudottivat lehtensä ennen talven tuloa.

Lapsena opin kasvien eroja. Niiden kukinnot olivat erilaisia kuten myös lehdet sekä varret. Kukkia oli erittäin monenlaisia. Kukissa viehätti niiden tuoksut ja värit.

Valitettavasti olen tullut allergiseksi tuoksuille. En voi ollenkaan tuoda kotiini kukkia, en edes joulukukkia. Ihailen nykyään kukkia kaukaa tai kuvista. Greenbutton-kukat voin tuoda kotiin sisälle ja nauttia niistä.